M2Talent Oy osallistuu Jyväskylän kaupungin ja Suomen yrityskehitys Oy:n Jyväskylä Business Rally tapahtumaan 29.7. Toista kertaa järjestettävä tapahtuma tuo sijoittajat ja kasvuyritykset yhteen.

MAZHR qualifications

Jyväskylä Business Rallyssa yritystarinoitaan esitteleviä yrityksiä on yhteensä 12. Kotimaasta rahoitus- ja sijoitussektorin edustajia on paikalla 20, minkä lisäksi kansainvälisiä sijoittajia saapuu Espanjasta ja Arabiemiirikunnista.

Tapahtuma yhdistää startupit potentiaalisten sijoittajien kanssa ja etsii rahoittajia yritysten kasvun tueksi. Maailmankuulu rallitapahtuma houkuttelee sijoittajia paikalle lomakaudenkin aikana. Kiinnostus Neste Rallia kohtaan on ollut erinomainen ja paneeli on ääriään myöten täynnä. Yritysten valmentamisesta on vastannut Suomen Yrityskehitys Oy. Erityistä huomiota on kiinnitetty liiketoiminta- ja sijoituspotentiaalin esiintuomiseen.

Olemme innolla mukana Jyväskylä Business Rallyn rahoituspaneelissa. Tämä on loistava tapa päästä tapaamaan rahoittajia ja myös muita yrityksiä. Tulemme mielellämme Jyväskylään, koska teemme tiivistä yhteistyötä yliopiston kanssa erityisesti data-analysoinnin puolella. Siinä Jyväskylällä on huippuosaamista. Vaikka toimimme nyt pääkaupunkiseudulla, näemme, että tulevaisuudessa toimintojen laajentaminen Jyväskylään voisi palvella meitä”, kertoo perustajaosakas Jane Moilanen M2Talent Oy:stä.

M2Talent ja Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitos ovat IBM:n partnereita keinoälyyn perustuvan teknologian hyödyntämisessä. Lisäksi organisaatiot tekevät uutta data-analytiikan sovelluskehitysprojektia.

Paikalle tulee 20 kotimaista sijoittajaa, jotka edustavat niin sijoitusyhtiöitä, julkista rahoitusta, pankkeja kuin yksityisiäkin sijoitussalkkuja. Espanjalaiset sijoittajat edustavat eurooppalaista bisnesenkeliverkostoa EBANia ja Arabiemiirikunnista saapuva sijoittaja edustaa Potters Wheel Groupia. Heille tapahtumassa esitellään 12 yritystarinaa.

Lisätietoja:

  • Jane Moilanen, M2Talent Oy, p. 040 503 4009

 

M2Talent_logo